Piippolan Vaarilla oli maatila, kunnes virkamies kielsi sen (tai ainakin yritti)

Maajussin arki koetaan julkisuudessa niin, että me farmarit kuljemme haalareissa heinänkorsi suussa rapsutellen eläimiä. Mitä tämä todellisuudessa onkaan? Byrokratiaa jonka yksi tai kaksi yli-innokasta virkamiestä/naista voi tuhota hetkessä. Jos tahtoo ja tahtoohan ne.

Eletään aikaa jolloin Farmarilla oli uusi kotieläintila. Kaikki oli kunnossa ja eläimet olivat hyvässä kunnossa niin omistajan kuin hoitavan eläinlääkärin mielestä joka tilalla vieraili säännöllisesti. Tilalla tehtiin normaalit eu-tarkastukset ja kaikki oli loistavasti. Uutta karjasuojaa kehuttiin ja oltiin malliesimerkkejä.

Mikä sitten muutti tilanteen ja sai Farmarin mielen niin mustaksi, että oli jo heittämässä kirvestä kaivoon ja menossa itse perään?

Yksi soitto valtion virassa olevalle henkilölle, joka sattui olemaan valvontaeläinlääkäri. Kaksi käyntiä ja tilalla kaikki tehdyt toimet olivat väärin. Mikään mikä oli ollut hyvää vuosia ei enää ollut julkaisukelpoista yhden ihmisen mielestä.

Farmari joutui kahdella käynnillä kuuntelemaan huutoa, komentelua ja julkaisukelvotonta tekstiä kyseisen valvontaeläinlääkärin suusta, että kyllähän se mielen masentaa kun ennen kaikkien muiden mielestä asiat ovat olleet hyvin. Eläimet eivät saaneet enää laiduntaan samoilla pelloilla, ei kuopsutella pihalla vapaana eikä edes kakkia pellolle.

Kun Farmari oli tehnyt työnsä niin, että lakipykälät täyttyvät ja menevät jopa niiden yli niin kyseisessä tilanteessa virassa ollut henkilö ei nähnyt enää metsää puilta. Kieltolistaa oli tekemässä ihminen jolla ei ollut tuotantoeläimistä kokemusta, ei tietoa ruokinnasta eikä mistään muustakaan mikä taas oli Farmarin ammattitaitoa.

Yönsä Farmari mietti, että ajaako toimintansa alas ja joutuu konkurssiin. Lopettaako eläimet ja itsensä vai jatkaako taistelua ilmeisen syvässä suossa virkavaltaa vastaan.

Farmarilla oli onneksi ystäviä, niitä joille tämän asian voi kertoa jotka loivat puolen vuoden taistelun aikana uskoa, toivoa ja rukouksia, että asia hoituisi.

Farmari päätti taistella, nousta suosta! Yöt luettiin lakia ja pohdittiin, miten tässä voi antaa vastinetta kun toisella on pohjalla pätevyys yliopistosta eikä lainkaan työkokemusta kun taas itsellä on työkokemus ja ammattitaito.

Kyynelten ja vihan kanssa Farmari rakensi uudet laitteet ja tarvikkeet karjasuojaan. Teki kaiken hienommaksi kuin paikallisessa vanhainkodissa. Eristi eläimet toisistaan jotka ennen saivat olla yhdessä ja nauttivat siitä. Vaihtoi ruokinnan toisenlaiseksi vaikka edellinen oli toimiva ratkaisu. Farmari joutui myös tekemään raskaita päätöksiä ja luopumaan ystävistään ”Koska ne nyt ei vain voi olla täällä.”, sanoi virkamies.

Farmari valitti virkamiehen toiminnasta esimiehelle tuloksetta. Eihän meidän virkamies voi noin sanoa. Seuraava pykälä oli Aluehallintovirasto. Ei meillä mitään asialle voida, hänen esimies hoitaa asian sanottiin tästä toimipisteestä. Virkamiestä taputeltiin päähän ja kehuttiin kuinka hyvin hän toimi. Sai taas yhden epäkohdan karsittua tästä maatalouden maasta.

Viimeisenä toivonaan Farmari soitti Eviraan sekä Maa-ja metsätalousministeriöön. Siellä oltiin asiasta jo kiinnostuneita. Farmari sai vihdoin kuulla lauseen joka sai kyyneleet silmiin ilosta puolen vuoden taistelun jälkeen. Ei teiltä hyvä Farmari voida vaatia tälläistä jos muiltakaan ei vaadita, eikä näitä asioita vaadita keneltäkään, koska se ei ole lakipykälien mukaista.

Tuli tuomiopäivä. Viimeinen tarkistus. Farmarilla oli kansiollinen tekstiä, taulukoita ja lomakkeita. Hän oli valmis sotaan! Ilmeisesti jossain ylemmällä taholla oli ilmoitettu virkamiehelle, että nyt voisi hiljentää tahtia. Farmari sai lopullisessa päätöksessä noottia vain kirjanpidosta sekä siitä, että eläimet olisi ruokittava.

Vaikka Farmari sai ison kiven sydämeltään vaikuttaa tämä virkamiehen tekemä päätös myös tulevaisuuteen. Hän maksaa takaisin jo maksettuja eu-tukia, aiheettomasti koska päätös näiden perumiseen on tehty ennen lopullista tuomiopäivää. Valittaa voi mutta sillä ei ole vaikutusta, sanottiin kun hän soitti papereiden lähettäjälle.

Farmarin valitti kirjallisesti yli 20 sivua virkamiehen toiminnasta. Saman verran hän antoi vastineita omasta toiminnastaan. Kuvia, tekstiä, lakipykäliä ja vaati perusteluita asioille. Hän ei koskaan saanut virkamieheltä suoria vastauksia kysymyksiin.

Farmarin piina jatkuu varmasti myös lähitulevaisuudessa. Ei ole varmaan tulossa enää niitä vuosia joissa Farmari nautti työstään. Nyt kaikki on kirjattava ylös ja arki on suorittamista. Onko vesiautomaateissa vettä tiettyyn mittaan asti? Oliko rehuannos nyt grammalleen sopiva? Kasvaako nuori eläin juuri mittojen mukaan vai jääkö gramman liian pieneksi? Vaikka Farmari voitti tämän erän, kuinka monta kertaa ihminen jaksaa taistella tuulimyllyjä vastaan?

Kirjoitan tätä Farmarin ystävänä joka seurasi taistelua koko matkan ajan. Olin se joka vastaa yöllä itkuisiin puheluihin, kun Farmari istuu karjasuojassa pulttipistooli kädessä valmiina kadottamaan työkaverinsa ikuisesti. Olen myös se Ystävä joka auttaa jatkossa.